Oppitunti 86
Hedelmät 10
Taateli
Välimerentaateli eli taatelipalmu (Phoenix dactylifera) on taatelien (Phoenix) sukuun kuuluva puu.
Se on hedelmiensä eli taatelien takia kasvatettu hyötykasvi. Koska sitä on viljelty niin pitkään, alkuperäistä esiintymisaluetta ei tunneta tarkkaan. Pohjoisen Afrikan keitaita ja Persianlahden seutua on esitetty. Viljelystä on arkeologisia jäänteitä 4000 vuotta eaa. Välimerentaateli on keskikokoinen puu, 15–25 m korkea. Lehdet ovat jopa 3 m pitkät, ja niissä on 20 cm pitkiä pari senttimetriä leveitä lehdyköitä. Sylinterinmuotoiset, 3–7 cm pitkät hedelmät kasvavat terttuina. Ne ovat luumarjoja, ja niissä on pitkulainen siemen sisällä. Suomeen tuodaan taateleita yleensä auringossa kuivattuina. Suurimpia taatelintuottajia vuonna 2002 olivat Iran, Egypti, Irak, Saudi-Arabia, ja Pakistan. |
http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4limerentaateli
Vesimeloni
Vesimeloni (Citrullus lanatus, joskus myös C. vulgaris) on Citrullus-sukuun kuuluva viljelyskasvi ja sen hedelmä.
Alun perin vesimeloni on kotoisin eteläisestä Afrikasta. Vesimelonilla on paksu vihreä kuori ja mehukas, makea, yleensä punainen sisus. Suurin osa (jopa 93–95 %) hedelmästä on vettä. Vesimelonia kutsutaan joskus myös venäjästä lainatulla nimellä arbuusi. Historia Tutkimusmatkailija David Livingstone kertoi vesimeloneja esiintyneen runsaasti Kalaharin autiomaassa, josta hedelmän uskotaan olevan peräisin. Siellä kasvi kasvaa villinä ja on tärkeä paikallisten asukkaiden veden lähde. Villistä muodosta käytetään nimityksiä sitruunameloni ja tsamma. Sen arvellaan olevan viljellyn muodon alkuperäinen muoto. Sen maku on kitkerä, ja hedelmäliha on kiinteä. Pektiinipitoisena se on käyttökelpoinen säilöntään. Siitä käytetään samaa tieteellistä nimeä kuin vesimelonista. Kasvin siemeniä on kuitenkin löytynyt myös Lounais-Libyan Uan Muhuggiagista arkeologiselta alueelta, minkä vuoksi sen muinainen levinneisyys on saattanut olla aiempia tietoja laajempi. Vesimelonia viljeltiin tiettävästi ensimmäisen kerran Egyptissä noin 5 000 vuotta sitten. Hedelmä on kuvattu hieroglyfeissä, ja meloneja pantiin usein faaraoiden hautoihin. Egyptiläisen mytologian mukaan vesimeloni sai alkunsa aavikon jumala Sethin siemennesteestä. 900-luvulle mennessä vesimelonia viljeltiin jo Kiinassa, joka on nykyään suurin vesimelonin tuottaja. Eurooppaan hedelmä tuli viimeistään 1200-luvulla. Espanjalaisten mukana vesimeloni levisi Pohjois-Amerikan intiaaneille 1500-luvulla. Nykyään vesimelonista on jalostettu useita lajikkeita, esimerkiksi siemenettömiä tai hedelmälihaltaan keltaisia. Japanissa maanviljelijät keksivät tavan kasvattaa kuutionmuotoisia vesimeloneja: hedelmät kasvatetaan lasisissa laatikoissa, jolloin ne muotoutuvat astian mukaisiksi. Muoto helpottaa melonien varastointia ja kuljetusta. Kulmikkaat vesimelonit ovat kuitenkin huomattavasti tavallisia kalliimpia. Pohjois-Amerikassa vesimeloni on muodostunut rasistiseksi stereotypiaksi. Yhdysvalloissa tummaihoisten kuvattiin usein 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun karikatyyreissä olleen ylettömän ihastuneita vesimeloniin. Vesimeloni ravintona Vesimeloni syödään usein sellaisenaan, viipaleiksi leikattuna. Se sopii myös palasina salaatteihin tai aterian lisukkeeksi. Etelä-Venäjällä vesimelonista valmistetaan olutta. Myös vesimelonin kuori kelpaa syötäväksi. Säilöttyä vesimelonin kuorta käytetään esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä. Vesimelonista on myös hyvä tehdä erilaisia drinkkejä sekoittamalla sitä esimerkiksi rommin sekaan. Vesimelonin siemenet ovat ravinteikkaita, ja niitä syödään usein sellaisenaan tai käytetään ruoanlaitossa. Kiinassa vesimelonin siemenet ovat erittäin suosittuja, ja niitä myydään paahdettuina ja maustettuina. Siemenistä voidaan myös puristaa öljyä. Tämän vuoksi onkin kehitetty vesimelonilajikkeita, joissa hedelmälihaa on vähän mutta siemeniä runsaasti. |
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesimeloni
Viikuna
Viikunat eli fiikukset (Ficus) on mulperikasvisuku, johon kuuluu yli 800 trooppista tai subtrooppista puuta, pensasta ja liaania.
Useimmat lajeista ovat kotoisin Itä-Aasian trooppisista osista. Viikunoiden yksineuvoiset kukat ovat onton, turpean kukkalapakon sisässä. Noin viisi metriä korkeaksi kasvavaa paksurunkoista aitoviikunaa (F. carica) kasvatetaan varsinkin Välimeren maissa maukkaiden kukkalapakoidensa, viikunoiden, vuoksi. Sillä on sormihalkoiset, nahkeat lehdet. Kypsät viikunat ovat päärynän muotoisia, ja niissä on jopa 70 % sokeria. Myös sykomoriviikunapuuta (F. sycomorus) kasvatetaan syötävien kukkalapakoidensa, ns. faaraon- eli aataminviikunoiden vuoksi. Banian eli banianiviikuna (F. benghalensis) on ilmajuurien avulla suuria kasvustoja muodostava laji, ja temppeliviikuna (F. religiosa) buddhalaisten ja hindujen pyhä puu, jonka varjossa Buddhan sanotaan mietiskelleen.[1] Kumiviikuna (F. elastica) oli aikaisemmin tärkeä kautsukasvi. Nykyisin se tunnetaan kookkaana sisätilojen viherkasvina, huonekumipuuna eli fiikuksena. Suvun muita suosittuja huonekasveja ovat limoviikuna (F. benjamina), lyyraviikuna (F. lyrata) ja kääpiököynnösviikuna (F. pumila). |
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikunat