Oppitunti 63
Hammasimplantti, ien ja ksylitoli
Hammasimplantti
Hammasimplantti eli hammasistute on poistetun tai irroneen hampaan tilalle istutettu keinojuuri, joka on esimerkiksi titaanista valmistettu ruuvinomainen juuri, joka istutetaan leukaluuhun.
Luutumisen jälkeen implanttiin rakennetaan yksilöllinen hammaskruunu, joka näyttää tavalliselta hampaalta. Hammasimplantit perustuvat osteointegraatioon. Tällä tarkoitetaan hammasimplantin liittymistä suoraan luuhun ilman välittävää pehmytkudoskerrosta. Titaani on todettu implanttimateriaaliksi, joka integroituu luun kanssa tehokkaasti. Hammasimplantit kuuluvat hammasimplantologian tutkimusalaan. Hammasimplantologia Osteointegroituvan hammasimplantologian varhaiset tutkimukset ja varsinainen kehittelytyö tehtiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ja implanttien kaupalliseen tuotantoon päästiin 1970-luvulla. 1980-luvulta alkaen implantologiasta on pidetty useita tieteellisiä kokouksia. Merkittävässä määrin implantteja alettiin Suomessa asettaa potilaisiin 1990-luvun alussa. Proteesityypit Keinojuurilla voidaan korvata koko puuttuva hammasrivistö tai vain yksi hammas. Implanttien päälle tehty täysin luukiinnitteinen proteesi maksimaalisessa muodossaan muodostuu kuudella implantilla luuhun kiinnitetystä kokopurennasta eli kokonaisesta ylä- tai alaleuan hampaistosta. Tällaisella leukaluukiinnitteisellä hammasproteesilla saavutetaan täysin luonnollista vastaavat purentavoimat, kun tavanomaisen irrotettavan kokoproteesin purentavoimat ovat vain 1/4–1/5 luonnonhampaistosta. Luukiinnityksellä voidaan myös tukea irtoproteesi. Tyypillisimmillään tämä proteesi on kokoproteesi, jossa implanttien ja proteesin välinen kiinnitys on rakennettu tukikiskon avulla, joka sallii pääosan purennan rasituksesta siirtyä keinulautaliikkeen ansiosta limakalvoille. Useimmat hammasimplantit ovat kaksivaiheisia: perusosan muodostaa varsinainen implanttisylinteri/ruuvi, joka kiinnitetään leukaluuhun. Luutumisperiodin jälkeen tämän päälle ruuvataan titaaninen limakalvovälike ja vasta tämän päälle valmistetaan keinotekoinen hammas. Yksivaiheisissa implanteissa ei käytetä limakalvovälikkeitä vaan itse implantti ulottuu ienkerroksen läpi. |
.
Implantti 01 Röntgenkuva kahdesta leukaluuhun kiinnitetystä hammasimplantista
|
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hammasimplantti
Ikenet
Ien
Ien on hammasta ympäröivä pehmytkudos. Se koostuu vapaasta ikenestä, joka jatkuu ikenen reunasta hammasta vasten kiinnittyneeseen ikeneen. Ientä peittää kolme epiteeliä: oraali-ienepiteeli, sulkulaarinen epiteeli ja liitosepiteeli. Ikenen yleisimpiä sairauksia on ientulehdus, jossa ien on punoittava, aristava ja turvonnut sekä vuotaa herkästi verta. Ientulehdus johtuu huonosta suuhygieniasta ja paranee vain suuhygieniaa tehostamalla. Pahimmillaan ja hoitamattomana ientulehdus voi johtaa hampaiden irtoamiseen eli parodontiittiin, joka vaatii ammattimaista hoitoa. Parodontium eli hammasta ympäröivät kudokset kiinnittävät hampaan leukaluuhun, suojelevat hammasta purressa ja osallistuvat puolustusreaktioihin suun mikrobeja vastaan. |
kuva Poikkileikkauskuva puhkeavasta hampaasta. A: hammas, B: ien. Ikenen yläosassa ientaskun hampaasta erottava vapaa ien.
|
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikenet
Ksylitoli
Ksylitoli (C5H7(OH)5, D-ksylitoli), josta on käytetty myös nimeä koivusokeri, on sokerialkoholi, jota käytetään makeutusaineena.
Sen raaka-ainetta esiintyy mm. koivussa, maississa ja pyökissä. Ksylitolin käytön on useissa laajoissa tutkimuksissa todettu edistävän hammasterveyttä. Ksylitoli on makeudeltaan lähellä sakkaroosia ja sillä on viileän raikas jälkimaku. Ksylitolia on luonnossa pieniä määriä mm. marjoissa ja hedelmissä. Myös ihmisen elimistö tuottaa sitä aineenvaihduntatuotteena. Ksylitolia voidaan valmistaa teollisesti muun muassa koivun kuidusta, maissista ja pyökistä. Teollinen ksylitoli valmistetaan pelkistämällä lehtipuiden kuten koivun sisältämästä ksylaanista saatua ksyloosia. Ksylitolista käytetään myös nimitystä koivusokeri, joka viittaa aineen alkuperään ja käyttötarkoitukseen, mutta kemiallisesti kyseessä on moniarvoinen sokerialkoholi, ei sokeri. Ksylitoli, kuten muutkin sokerialkoholit, imeytyy ruoansulatuskanavassa epätäydellisesti, joten runsaalla ksylitolin käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia. Ksylitoli on hyväksytty EU:n alueella elintarvikkeiden lisäaineeksi. Ksylitolin E-koodi on E 967. Terveysvaikutukset Ksylitolin kemiallisena aineena löysivät saksalaiset ja ranskalaiset tiedemiehet jo 1890-luvulla, mutta sen hammasterveydelliset vaikutukset todennettiin vasta 1970-luvulla Suomessa. Turun yliopiston Hammaslääketieteellinen laitos käynnisti vuonna 1970 ns. Turun Sokeritutkimukset, joiden tavoitteena oli löytää sokerille uusia luonnollisia vaihtoehtoja. Tutkimusten keskeinen havainto oli, että ksylitoli on erilainen kuin muut makeutusaineet: sakkaroosia ja fruktoosia nauttineissa ryhmissä karies lisääntyi, mutta ksylitolia käyttäneessä ryhmässä se sensaatiomaisesti väheni. Saatiin siis ensimmäiset viitteet siitä, että ksylitoli ehkäisee kariesta. Tutkimuksissa käytetty ksylitolipurukumi, Xylitol-Jenkki, tuotiin Suomen markkinoille samana vuonna kuin tutkimukset valmistuivat eli vuonna 1975. Ksylitolilla on kyky ehkäistä kariesta aiheuttavan Streptococcus mutans -bakteerin lisääntymistä ja tarttumista henkilöltä toiselle. Bakteerit eivät kykene tehokkaasti käyttämään ksylitolia ravinnokseen, jolloin hampaille haitallisia aineenvaihduntatuotteita ei synny. Lisäksi bakteereja sisältävän plakin määrä hampaan pinnalla vähenee ja se irtoaa helpommin harjattaessa. Useat kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet ksylitolilla olevan muitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Ksylitolin on todettu vähentävän lasten korvatulehduksia[5] sekä karieksen tartuntaa äidistä lapseen. Ksylitolista on apua myös kuivan suun hoidossa. Tutkimukset 1990-luvun alussa käynnistyneessä Äiti-lapsi-tutkimuksessa seurattiin ensimmäistä kertaa kliinisin kokein äidin ksylitolin käytön vaikutuksia pikkulasten streptococcus mutans -tartuntoihin ja kariekseen. Äiti-lapsi -tutkimuksen tulokset osoittavat, että äidin säännöllinen ksylitolipurukumin käyttö estää lasten kariesta. Äidin 21 kuukautta kestänyt ksylitolipurukumin säännöllinen käyttö vähensi karieksen kannalta merkittävimmän bakteerin tarttumista äidiltä lapselle ja johti 70 prosenttia alentuneeseen maitohampaiden kariekseen 5-vuotiailla lapsilla. Äiti-lapsi -tutkimusten vastuullisina johtajina toimivat dosentti Eva Söderling Turun yliopiston hammaslääketieteen laitokselta ja lääkintöneuvos Pauli Isokangas Ylivieskan terveyskeskuksesta. Virossa vuosina 1996–2000 toteutettu ksylitolitutkimus on ensimmäinen, jossa selvitettiin ksylitolipastillin säännöllisen käytön vaikutusta kariekseen. Tutkimus vahvisti sen, että ksylitolipastilli ehkäisee kariesta yhtä tehokkaasti kuin täysksylitolipurukumi. Ksylitolin tehokkuuden lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että koulujen organisoima ksylitolijakelu toimi erittäin hyvin. Eestin-pastillitutkimusta johtivat professori Pentti Alanen Turun yliopiston hammaslääketieteen klinikalta ja Ylivieskan terveyskeskuksen ylihammaslääkäri, lääkintöneuvos Pauli Isokangas. Oulun yliopiston lastentautien klinikalla professori Matti Uharin johdolla tehty tutkimus osoittaa, että täysksylitolipurukumin pureskelu vähentää merkittävästi lasten korvatulehduksia. Säännöllinen ja määrältään riittävä ksylitolipurukumin pureskelu vähensi korvatulehdusten esiintymistä 40 prosentilla. Täysksylitolipurukumin pureskelu ei vähentänyt korvatulehdusta aiheuttavien pneumokokkibakteerien esiintymistä nielussa, mutta se esti bakteerin kiinnittymisen ja korvatulehduksen kehittymisen. Terveysvaikutteisten tuotteiden käyttö Ksylitolin hammasterveydelliset vaikutukset tulevat parhaiten esiin purukumissa ja pastillissa, sillä niitä pidetään riittävän pitkään suussa. Tarvittava määrä ksylitolia on 5–10 grammaa päivässä. Suositusten mukaan ksylitolituotteita tulisi käyttää pieniä määriä useita kertoja päivässä, aina aterian ja välipalan jälkeen 5–10 minuuttia kerrallaan. Parhaat tulokset saadaan täysksylitolituotteilla säännöllisesti ja pitkäaikaisesti käytettynä. Laadukkaassa ksylitolituotteessa on riittävästi ksylitolia ja sillä on Hammaslääkäriliiton suositus |
.
.
.
.
|
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ksylitoli