Oppitunti 83
Hedelmät 7
Mango
Kuvaus Mango on 10–30 metriä korkeaksi kasvava ainavihanta puu. Latvus on yleensä pyöreähkö. Puulla on suuri alaspäin kasvava pääjuuri, joka kasvaa noin 6 metrin syvyyteen. Versot ovat kaljuja ja ruskeita. Lehdet ovat nahkeapintaisia ja karvattomia. Terälehtiä on viisi. Ne ovat pitkänpyöreitä tai pyöreän suikeita ja 3,5–4 mm pitkiä. Teriö on tavallisesti yleisväriltään keltainen ja siinä on punaisia kuvioita. Hedelmä Hedelmä on rakenteeltaan luumarja. Se on tavallisesti muodoltaan pitkänpyöreä tai munuaismainen, 5–10 senttimetriä pitkä ja 3–4,5 cm leveä. Joillakin viljelyslajikkeilla voi kuitenkin olla tätä huomattavasti suuremmat, jopa 25 senttimetriä pitkät hedelmät. Hedelmän kuori on sileän vahapintainen ja nahkamainen. Sen väri vaihtelee vihreästä keltaiseen ja punaiseen. Kuoressa on usein monenvärisiä läiskiä. Hedelmämalto on kypsänä pehmeää tai kuituista ja väriltään keltaista tai oranssia. Luumarjan sisällä on suuri soikea tai munuaismainen endokarppi eli ”kivi”. Kovan endokarpin sisällä on yksi siemen. Kukinta tapahtuu tavallisimmin kuivan kauden aikana joulu-helmikuussa, ja hedelmät kypsyvät tavallisesti 4–5 kuukauden kuluttua kukinnasta. Jalostetut mangolajikkeet saattavat tuottaa hedelmää hyvinkin vaihteleviin aikoihin tai kaksikin kertaa vuodessa. Useimmat mangot kuitenkin tuottavat runsaasti hedelmiä vain joka toinen vuosi. Levinneisyys Mango on kotoperäinen eteläisessä Aasiassa Intian itäosissa ja Andamaaneilla sekä Myanmarissa. Sitä on kuitenkin viljelty luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella jo vuosisatoja. Elinympäristö Mango on trooppisten alankometsien puu jota kasvaa merenpinnankorkeudelta enimmillään noin 900 metrin korkeuteen. Lajin luontaisella elinalueella vallitsee monsuuni-ilmasto, jossa neljän kuukauden sadekauden aikana sataa 750–2 500 millimetriä ja kahdeksan kuukauden kuivana kautena hyvin vähän. Puu menestyykin myös viljeltynä parhaiten alueilla, joilla on selkeä sadekausi ja kuivakausi. Se kasvaa parhaiten sadekaudella mutta tavallisesti kukkii vain kuivina aikoina. Mango kasvaa monenlaisilla mailla ja viihtyy parhaiten hyvin vettä läpäisevässä maassa. Puu voi kasvaa myös hiekassa tai sorassa ja se sietää hyvin kalkkipitoista maaperää. Käyttö Mangon hedelmiä käytetään ravintona, ja lukuisia lajin viljelylajikkeita kasvatetaan hedelmäpuina kaikkialla tropiikissa. Hedelmät voidaan kypsänä syödä sellaisenaan tai valmistaa monin tavoin. Myös raakoja hedelmiä käytetään vihanneksena ja säilykkeiden tai chutneyn raaka-aineena. Mango sisältää runsaasti kuitua. Siinä on myös A- ja C-vitamiinia. Sadassa grammassa mangoa on C-vitamiinia 29 milligrammaa ja 53 kilokaloria. Mangot säilyvät viileässä lajikkeesta riippuen 2–7 viikkoa. Mangoja ei kuitenkaan tule säilyttää liian kylmässä, koska ne saattavat paleltua ja pilaantua. Hedelmään kohdistuvat iskut saavat sen pilaantumaan herkästi. Puun kukkia, lehtiä, versoja, hedelmiä, kuorta ja mahlaa on perinteisesti käytetty lääkintään. Mangon puuainesta käytetään puutavarana talojen ja veneiden rakentamiseen sekä vanerin valmistukseen. Puun kuorta on käytetty nahan parkitsemiseen. Siemenistä saatavaa rasvaa on käytetty saippuan valmistamiseen. Lisäksi useita kasvin osia on käytetty karjan rehuna. Viljely Mangoa on viljelty ja jalostettu varsinkin Intiassa tuhansia vuosia. Buddhalaisten munkkien uskotaan levittäneen kasvia varsinkin 400–300-luvuilla eaa. myös Kaakkois- ja Itä-Aasiaan. Itäiseen Afrikkaan mango on tuotu jo ennen vuotta 1000, ja 1500-luvulla se levisi portugalilaisten merenkulkijoiden mukana läntiseen Afrikkaan ja Brasiliaan. Myöhemmin 1700–1800 luvuilla mangon viljely levisi Brasiliasta edelleen muualle trooppiseen Amerikkaan. Nykyisten viljelymangojen hedelmät ovat yleensä huomattavasti suurempia kuin alkuperäisten luonnonvaraisten puiden hedelmät. Nykyään mangosta on olemassa satoja hedelmätuotantoon tarkoitettuja viljelylajikkeita, jotka eroavat toisistaan lähinnä hedelmän koon, muodon, kypsymisajankohdan ja hedelmämallon rakenteen perusteella. Mangot poimitaan usein raakoina pilaantumisen ja lintujen aiheuttamien vahinkojen välttämiseksi. Hedelmä kypsyy vielä poimimisen jälkeenkin, mutta raakana poimitut hedelmät usein käsitellään kypsymistä edistävällä eteenillä ennen myyntiä. Kasvatus Mangoa voi kasvattaa kotiolosuhteissa. Mangon siementä on helppo idättää, mutta mangon pitää olla rittävän kypsä ja keltainen sisältä että se itäisi hyvin. Mango laitetaan veteen noin kahdeksi viikoksi, jolloin se kasvaa nopeasti. Sen jälkeen kasvi otetaan pois vedestä ja laitetaan multaan isoon tai pitkään ruukkuun, koska mangolla on isot juuret jo pienenä. Kulttuuri Mangolla on myös huomattava kulttuurillinen merkitys osissa Aasiaa. Puun hedelmiä ja lehtiä käytetään useissa kulttuurillisissa ja uskonnollisissa seremonioissa. Muinaisintialainen runoilija Kālidāsa ylisti hedelmää. Nykyisin mango on Intian kansallishedelmä. |
.
.
|
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mango
Kuvia:
http://commons.wikimedia.org/wiki/Mangifera_indica
http://commons.wikimedia.org/wiki/Mangifera_indica
Oliivi - Öljypuu
Öljypuu (Olea europaea) on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva pienehkö puu josta käytetään myös nimitystä oliivipuu.
Kasvi esiintyy alkuperäisenä Välimeren itäpuolisilla alueilla Libanonissa ja Syyriassa, Vähän-Aasian rannikkoalueilla sekä Kaspianmeren etelärannikolla. Nykyisin se on ihmisen mukana levinnyt kaikkialle Välimeren alueelle. Sen hedelmä, oliivi (eli öljymarja), on Välimeren alueella tärkeä maataloustuote, jota käytetään ravinnoksi ja oliiviöljyn valmistukseen. Kuvaus Öljypuu on ikivihreä puu, joka harvoin kasvaa 15 metriä korkeammaksi. Sen harmahtavanvihreät lehdet ovat suikeita, 4–10 cm pitkiä ja 1–3 cm leveitä. Puun runko on tavallisesti muhkurainen ja vääntynyt. Oliivin marja Hedelmä, oliivi eli öljymarja, on pieni, 1–2,5 cm pitkä öljypitoinen luumarja. Se on lajin villimuodoilla pienempi kuin jalostetuilla viljelyslajikkeilla. Oliivit joko poimitaan raakoina, vihreinä, tai niiden annetaan kypsyä, jolloin ne saavat tummansinisen värin ja saadaan ns. mustia oliiveja. Raakoja oliiveja ei voi syödä sellaisenaan, vaan ne joko suolataan tai hapatetaan kitkeryyden poistamiseksi ja säilyvyyden parantamiseksi. Purkitetut mustat oliivit ovat kuitenkin yleensä käsiteltyjä kemikaaleilla, joilla ne on keinotekoisesti saatu muuttumaan mustiksi. Ne liotetaan ensin lipeässä, sitten ne käsitellään hapolla, joka muuttaa värin. Lopuksi niihin saadaan rautaglukonaatilla (E579) tasainen musta väri. Kun ne on pastöroitu, ne pakataan purkkeihin. Historia Öljypuu on hyvin vanha viljelyskasvi. Ei tiedetä, milloin sitä ensimmäisen kerran viljeltiin. Varhaisimpia todisteita sen domestikoinnista ovat peräisin kalkoliittiselta kaudelta Jordaniasta. Myös Kreetalla sitä tiedetään viljellyn jo noin vuonna 3000 eaa. Ne ovat mahdollisesti olleet minolaisen kulttuurin vaurauden lähde. Oliivi on kirjallisuudessa useimmin mainittuja kasveja. Homeroksen Odysseiassa Odysseus ryömi kaksihaaraisen, samasta rungosta kasvaneen oliivipuun alle. Roomalainen runoilija Horatius mainitsee sen kertoessaan omista, hyvin yksinkertaisista ruokailutottumuksistaan. Sen mukaan hänen ravinnokseen olisivat riittäneet oliivit, endiivit ja Althaeat. Lordi Monboddo mainitsi vuonna 1779 oliivien kuuluneen antiikin kansojen mieliruokiin ja olevan yksi täydellisimmistä ruoka-aineista. Oliivipuu mainitaan useita kertoja myös Raamatussa. Sen mukaan kyyhky toi Nooan arkkiin oliivipuun lehden, joka osoitti, että vedenpaisumus oli ohi. Puu mainitaan muissakin pyhissä kirjoissa kuten Koraanissa ja Mormonin kirjassa. Öljypuun lehtivä oksa on vaurauden, kunnian ja rauhan symboli. Sitä on käytetty voitonmerkkinä urheilussa, mutta myös sodassa. Niitä on käytetty myös rituaalisiin tarkoituksiin ja uhrattu jumalille. Niitä on löydetty Tutankhamonin haudastakin. Oliiviöljyä on kauan pidetty pyhänä. Antiikin Kreikassa sitä käytettiin kuninkaiden voitelemiseen. Samoin tehtiin myös muinaisessa Israelissa, mihin tapaan viittaa myös profeettojen lupaamasta vapahtajakuninkaasta käytetty nimitys Messias (voideltu). Oliiviöljyä on myös poltettu temppelien pyhissä lampuissa ja myös antiikin olympialaisten ”ikuisessa tulessa”. Kisojen voittajat kruunattiin oliivipuun lehvällä. Nykyäänkin sitä käytetään monissa uskonnollisissa seremonioissa. Kreikkalaisen myytin mukaan Athene sai Attikan ja sen pääkaupungin Ateenan suojelusjumalattaren aseman, josta hän oli kilpaillut Poseidonin kanssa, koska hän antoi kaupungille lahjaksi oliivipuun. Rauhan symbolina oliivipuun oksa esiintyy myös YK:n lipussa maailmankartan ympärillä. Vanhoja oliivipuita Plinius vanhempi kertoi Kreikassa kasvaneesta pyhästä oliivipuusta, joka olisi ollut 1 600 vuotta vanha. Muutamien Getsemanen puutarhassa Jerusalemissa yhä kasvavien oliivipuiden väitetään olevan peräisin Jeesuksen ajalta. Muutamien Italiassa kasvavien oliivipuiden uskotaan olevan peräisin roomalaisajalta, joskin on epävarmaa, ovatko ne samoja kuin eräissä vanhoissa kirjallisissa lähteissä mainitut. Ainakin yksi Kreetassa kasvava onkin todettu yli 2 000-vuotiaaksi. Sen ikä on määritelty dendrokronologisesti eli vuosirenkaita laskemalla. Myös Brijunin saarella Kroatian Istriassa on tunnettu oliivipuu, jonka on laskettu olevan noin 1 600 vuotta vanha. Se tuottaa yhä noin 30 kiloa hedelmiä vuodessa, ja niistä saadaan ensiluokkaista oliiviöljyä. Erästä Santu Baltolu di Caranassa Sardiniassa kasvavaa puuta, jonka seudun asukkaat tuntevat nimellä Ozzastru, on eräiden tutkimusten perusteella väitetty 3 000 tai jopa 4 000 vuoden ikäiseksi. Samassa puutarhassa kasvaa muitakin tuhatvuotisia oliivipuita. Viljely ja käyttö Öljypuuta on muinaisista ajoista saakka viljelty oliiviöljyn, arvokkaan puuaineen, lehvien sekä syötävien oliivien vuoksi. Sen hedelmä on luonnostaan kitkerä, mutta fermentoinnin ja marinoinnin avulla se saadaan syömäkelpoiseksi. Vihreät ja mustat oliivit puhdistetaan täysin oleuropeiinin, kitkerän makuisen hiilihydraatin poistamiseksi. Toisinaan niitä myös liotetaan natriumhydroksidi-liuoksessa eli lipeässä prosessin nopeuttamiseksi. Antiikin aikana viljelijät väittivät, ettei öljypuu menesty, jos sitä yritetään kasvattaa kaukana merestä. Theofrastoksen mukaan sitä voitiin viljellä enintään 300 stadionin (55,6 kilometrin) päässä rannikosta. Nykyajan kokemus ei täysin vahvista tällaista väitettä, ja vaikka se parhaiten menestyykin rannikoilla, ilmastoltaan sopivilla alueilla, kuten Kreikassa (Kalamata-oliivit), Pyreneiden niemimaalla ja Luoteis-Afrikassa, jossa talvet ovat leudot, sitä viljellään kaukana rannikoltakin. Suurin osa oliiveista tuotetaan Välimeren läheisyydessä. Jonkin verran sitä viljellään muillakin alueilla, joissa vallitsee samantapainen välimerenilmasto, kuten Etelä-Afrikassa, Chilessä, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kaliforniassa. Tutkimukset ovat osoittaneet oliiveilla ja oliiviöljyllä olevan terveydellisesti edullisia vaikutuksia. Myös puun lehtiä käytetään lääkinnällisiin tarkoituksiin. Alalajit On olemassa ainakin viisi laajalle levinnyttä luontaista alalajia: Olea europaea subsp. europaea (Euroopassa) Olea europaea subsp. cuspidata (Eritreassa, Etiopiassa ja muualla Itä-Afrikassa, myös Iranissa, Kiinassa ja niiden välisellä alueella) Olea europaea subsp. guanchica (Kanariansaarilla) Olea europaea subsp. maroccana (Marokossa) Olea europaea subsp. laperrinei (Algeriassa, Sudanissa, Nigerissä ja Intiassa) Lajikkeita Oliivipuusta on tuhansia lajikkeita. Pelkästään Italiassa on käytössä 300 lajiketta, mutta vain muutamat ovat laajalti viljelyksessä. Tärkeimmät italialaiset lajikkeet ovat 'Leccino', 'Frantoio' ja 'Carolea'. Ei ole varma, voidaanko mikään näistä samastaa antiikin aikaisiin kuvauksiin, joskin on täysin mahdollista, että jotkin näistä kapealehtisistä lajikkeista polveutuvat silloisesta licinialaisesta oliivipuusta. Koska monet lajikkeet eivät voi hedelmöityä saman lajikkeen siitepölystä, niitä usein viljellään pareittain niin, että jonkin ensisijaisen lajikkeen seassa viljellään jotakin toissijaista lajiketta hedelmöityksen aikaansaamiseksi. Tällaisen parin muodostavat esimerkiksi 'Frantoio' ja 'Leccino'. Viime aikoina on yritetty kehittää hybridilajikkeita, joilla olisi parempi vastustuskyky kasvitaudeille tai jotka kasvaisivat nopeammin tai tuottaisivat suuremman tai yhtenäisemmän sadon. Tärkeimpiä lajikkeita ovat: 'Manzanillo', jolla on suuri, pyöreähkö hedelmä, jossa purppurainen tai vihreä pinta. Viljellään maailmanlaajuisesti. 'Moraiolo', lähöisin Toscanasta ja nykyään laajalti viljelty Keski-Italiassa, etenkin vuoren rinteillä johtuen sen hyvästä tuulen ja kylmän sietokyvystä. Moraiolo on maultaan vahva ja aromikas. Viljellään runsaasti Umbrian maakunnassa Apenniinien rinteillä. 'Frantoio' ja 'Leccino'. Toscanasta kotoisin olevia lajikkeita, joista sikäläinen oliiviöljy pääasiassa valmistetaan. Leccinolla on mieto makea maku, kun taas Frantoiolla on vahvempi jälkimaku. Arvostetun makunsa vuoksi näitä viljellään nykyisin muissakin maissa. 'Arbequina' pieni ruskea katalonialainen oliivilajike, käytetään sekä syötäväksi että öljyn valmistukseen. 'Empeltre', keskikokoinen musta espanjalainen oliivi. 'Kalamata', suuri musta oliivi, jolla on lihamainen maku, saanut nimensä Kreikan Kalamatan kaupungin mukaan. Säilötään yleensä etikkaan tai oliiviöljyyn; Kalamata-oliivi-nimellä on EU:n Suojattu alkuperänimitys -asema 'Koroneiki', peräisin Pelponnesoksesta. Pieni vaikeasti viljeltävä oliivi, josta saadaan erityisen laadukasta oliiviöljyä. 'Pecholine' eli 'picholine', peräisin Etelä-Ranskasta, vihreä, keskikokoinen ja pitkänomainen. 'Lucques', peräisin Ranskan Auden departementista. Vihreä, suuri ja pitkänomainen. 'Souri', peräisin Libanonista ja levinnyt laajalle Lähi-itään. Suuri öljypitoisuus ja erityisen aromaattinen maku. 'Nabali' eli 'Baladi', peräisin Palestiinasta. [10] tuottaa Souri- ja Malissi-lajikkeiden ohella maailman korkealaatuisimpana pidettyä oliiviöljyä. 'Barnea', moderni Israelissa kehitetty lajike, joka kestää kasvitauteja ja tuottaa runsaan sadon. Käytetään sekä syötäväksi että öljyn tuotantoon. Viljellään Israelissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. 'Maalot', toinen moderni israelilainen kasvitauteja kestävä lajike. Kehitetty pohjoisafrikkalaisesta 'Chemlali'-lajikkeesta. 'Mission', jalostettu Kaliforniassa. Tuottaa syötäviä mustia oliiveja. Kasvu ja lisääntyminen Öljypuu kasvaa parhaiten kalkkipitoisessa maassa merellisessä ilmastossa. Laajan juuristonsa ansiosta se kestää hyvin kuivuuttakin. Puu voi saada monen sadan vuoden iän ja tuottaa silloin yhä satoa. Öljypuu kasvaa hyvin hitaasti, mutta sen runko voi lopulta tulla varsin paksuksi. A. P. de Candolle mainitsee erään puun ympärysmitan olleen kymmenen metriä. Puu kasvaa harvoin 15 metriä korkeammaksi, ja oksastuksen vuoksi se jää viljelyksillä yleensä vielä matalammaksi. Sen keltainen tai vihertävän ruskea puuaine sisältää usein tummempia raitoja. Koska se on varsin kovaa, se on puusepäntöissä arvostettua. Öljypuuta lisätään monilla tavoilla, tavallisimmin kuitenkin pistokkaista. Puu juurtuu sopivaan maahan helposti. Toisinaan siihen on käytettävä myös ymppäystä. Joskus sitä lisätään siemenestäkin, jota tällöin liotetaan emäksisessä liuoksessa, jotta se itäisi nopeammin. Yleensä alle -10 °C:n lämpötilat vahingoittavat puita vakavasti, mutta pienempiä satunnaisia pakkasia se nuoria yksilöitä lukuun ottamatta kestää hyvin. Hedelmäsato ja sen käsittely Etelä-Euroopassa oliivit korjataan yleensä talvella. Korjuu kestää useita viikkoja, mutta sen ajankohta vaihtelee eri seudulla ja riippuu myös lajikkeesta. Eri lajikkeiden öljypitoisuus vaihtelee huomattavasti. Sen perikarpissa on tavallisimmin 60–70 % öljyä. Puuta kohti öljyä saadaan tavallisimmin 1,5–2,2 kiloa vuodessa. Perinteinen fermentointi Suoraan puusta poimittuina oliivit sisältävät fenoliyhdisteitä ja oleuropeiinia, joka tekee ne kitkerän makuisiksi. Niiden saattamiseksi syömäkelpoisiksi on monia menetelmiä. Vanhimmat menetelmät käyttävät hyväkseen hedelmissä esiintyviä pieneliöitä, jotka saavat aikaan käymisreaktioita. Tällöin oleuropeiini ja fenoliyhdisteet hajoavat. Samalla muodostuu maitohappoa, joka on luontainen säilöntäaine, sekä useita makuaineita. Oliivit ovat syömäkelpoisia kahden viikon tai kuukauden kuluttua, mutta toisinaan käsittely kestää kolmekin kuukautta. Niiden maustamiseen käytetään monia aineita kuten yrttejä, oliiviöljyä, fetajuustoa, paprikaa, chiliä, sitruunamehua, viiniä, etikkaa, katajanmarjoja ja anjovista. Tuholaiset, kasvitaudit ja sään vaikutus Cycloconium oleaginum -niminen sieni voi sairastuttaa öljypuut useammaksi peräkkäiseksi vuodeksi aiheuttaen viljelyksillä vahinkoa. Tuhoisa on myös bakteerilaji Pseudomonas savastanoi pv. oleae. Öljypuissa esiintyy myös kovakuoriaislajeja, jotka voivat aiheuttaa tuhoa. Jänikset syövät öljypuun kuorta ja voivat vahingoittaa varsinkin nuoria puita. Jos kuori häviää koko puun ympäriltä, se todennäköisesti kuolee. Ranskassa sekä Pohjois- ja Keski-Italiassa pakkaset toisinaan vahingoittavat öljypuita. Myös rakeet ja pitkäaikaiset sateet voivat olla vahingoksi. Talous Viimeksi kuluneiden 44 vuoden aikana oliivien viljelysala on kolminkertaistunut 2,6 miljoonasta 8,5 miljoonaan hehtaariin. FAO:n tilastojen mukaan kymmenen tärkeintä tuotantomaata, jotka kaikki ovat Välimeren alueella, tuottavat 95 % maailman oliiveista. Öljypuu tulokaslajina Viljelyynotostaan lähtien Olea europaea on levinnyt viljelyksiltä myös luontoon sielläkin, missä sitä ei ennestään kasva. Sen alkuperäisen villimuodon esiintymät Etelä-Euroopassa ovat nykyisin laajalti syrjäytyneet viljelyksiltä levinneiden, uudelleen villiintyneiden kantojen tieltä. Muutamilla alueilla, joille puu on istutettu, erityisesti Etelä-Australiassa, se on siinä määrin levinnyt ympäröivään luontoon, että siitä on suorastaan tullut alueen alkuperäistä kasvillisuutta syrjäyttävä rikkakasvi. Siellä sen siemeniä levittävät sinne tulokkaina levinneet ketut sekä monet linnut kuten emu ja myös eurooppalainen kottarainen. |
.
.
|
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oliivi
Kuvia: http://commons.wikimedia.org/wiki/Olea_europaea
Oliiviöljy
Oliiviöljy on viljellyn öljypuun luumarjoista saatu rasvaöljy.
Hedelmän mallosta saadaan ruokaöljyä, jota käytetään etenkin Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä laajalti. Lujemmin puristettaessa saadaan huonompaa öljyä, koska oliivin kivi särkyy. Oliiviöljy on Välimeren ruokavalion oleellinen rasvanlähde. Neitsytoliiviöljyn valmistus Sadonkorjuu Oliiviöljyn valmistus alkaa oliivien sadonkorjuusta. Sadonkorjuu alkaa lokakuun puolenvälin jälkeen ja jatkuu aina tammikuulle saakka. Mitä aikaisemmassa vaiheessa oliivit puristetaan öljyksi, sitä paremmat ovat niistä saadun oliiviöljyn ravintoarvot. Verkot levitetään öljypuun alle, oliivit "haravoidaan" maahan joko käsin pienellä haravalla tai puuta ravistellaan koneellisesti. Maahan pudonneet oliivit kerätään säkkeihin verkkojen avulla. Oliivit on saatava nopeasti puristamoon hapettumisen estämiseksi. Samasta syystä oliivit kerätään juuttisäkkeihin, jotka saavat täytenä painaa vain n. 40 kg. Oliiveja korjataan ainoastaan kauniilla säällä, sillä kosteus laskee laatua ja kova tuuli estää korjaamisen. Puristus Oliivit huuhdotaan ensin kylmällä vedellä, joka poistaa oksan- ja kaarnanpalat, mullan, lehdet, etanat sekä muut mahdolliset roskat. Tämän jälkeen oliivit punnitaan ja kaadetaan myllyyn, jossa oliivien hedelmäliha rikotaan ja vaivataan massaksi. Aikanaan se tapahtui suurten kivisten pyörien avulla kivisessä maljassa, nykyään useimmin terästankeissa. Siemenet poistetaan myöhemmin. Tasaiseksi hierottu massa, josta öljy alkaa erottua, siirretään kuitumattojen väliin lempeään puristukseen tai nykyisin useimmiten sentrifugiin, joka erottelee kasvisnesteen, öljyn ja siemenet. Tätä kutsutaan kylmäpuristukseksi, massan lämpötila on korkeimmillaan n. 30 C-astetta. Tätä seuraa vielä viimeistelevä erottelu öljyseparaattorissa. Öljy varastoidaan ruostumattomiin terästankkeihin. Oliiviöljyä kuljetetaan pienistä puristamoista teräksisissä elintarvikkeiden kuljetukseen soveltuvissa tankkiautoissa (kuten meillä maitoautot). Niistä öljy suodatetaan paperisuodattimien läpi keskusvaraston terästankkeihin odottamaan pullotusta. Neitsytoliiviöljyn valmistuksessa saa käyttää vain mekaanisia menetelmiä. Puristamista, pesemistä ja siivilöimistä lukuun ottamatta öljyä ei ole käsitelty millään tavalla, eikä siihen ole sekoitettu muita aineita. Oliiviöljy Euroopan unionissa Euroopan unionin alueella tuotetaan noin 80 prosenttia maailman oliiviöljystä. Suurimmat tuottajamaat ovat Espanja, Italia ja Kreikka. Euroopan unioni jakaa oliiviöljyt seuraaviin luokkiin: Ekstra-neitsytoliiviöljy Ekstra-neitsytoliiviöljy on korkealuokkaista oliiviöljyä, joka on puristettu oliiveista mekaanisesti ilman kemiallista käsittelyä. Vapaiden rasvahappojen pitoisuus saa olla korkeintaan 0,8%. Neitsytoliiviöljy Neitsytoliiviöljy on korkealuokkaista oliiviöljyä, joka on puristettu oliiveista mekaanisesti ilman kemiallista käsittelyä. Vapaiden rasvahappojen pitoisuus saa olla korkeintaan 2%. Jalostetusta oliiviöljystä ja neitsytoliiviöljystä koostuva oliiviöljy Jalostetusta oliiviöljystä ja neitsytoliiviöljystä koostuva oliiviöljy on oliiviöljy, joka sisältää yksinomaan jalostettuja oliiviöljyjä ja suoraan oliiveista saatuja öljyjä. Oliivin puristemassaöljy Oliivin puristemassaöljy on öljy, joka sisältää yksinomaan oliiviöljyn puristamisesta peräisin olevaa puristemassajäämää käsittelemällä valmistettuja öljyjä ja suoraan oliiveista saatuja öljyjä. Muut merkittävät tuotantomaat Muita merkittäviä oliiviöljyn tuottajamaita ovat Tunisia, Turkki, Syyria ja Marokko. Ne tuottavat yhdessä noin 20 prosenttia maailman oliiviöljystä. Oliiviöljyn säilytys ja säilyvyys Oliiviöljyä suositellaan käytettävän huoneenlämpöisenä. Jääkaapissa oliiviöljy jähmettyy. Tällöin hyvän öljyn pinnalle nousee pieni keltainen helmirivistö, jossa vitamiinit ovat. Jähmeää öljyä sisältävästä pullosta ne tulevat ulos ensimmäisessä kaadossa. Öljy muuttuu kuitenkin jälleen homogeeniseksi lämmetessään huoneenlämpöiseksi. Paras paikka säilyttää oliiviöljyä on ruokakaappi, sillä öljy ei kestä valoa. Tästä syystä tuottajamaissa laatuöljyt pakataan metallikanistereihin tai tummiin pulloihin. Korkki on syytä pitää suljettuna, sillä öljyyn tarttuu makuja ulkopuolelta vaikkei öljy olisikaan hajun lähteisiin suorassa kosketuksessa. Oliiviöljy sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka auttavat oliiviöljyä säilymään kauan käyttökelpoisena. Esimerkiksi Kreikassa oliiviöljypulloon painettava viimeinen myyntipäivä on noin 14 kk pullotuksesta ja 18 kk sadonkorjuusta. Avatussa pullossa säilytetty oliiviöljy on käyttökelpoista vielä vuoden kuluttua viimeisen myyntipäivän jälkeen, jos sitä on säilytetty huoneenlämmössä ja valolta suojattuna ja korkki kiinni. Tutkimusten mukaan oliivi on funktionaalinen eli terveyttä edistävä ja ylläpitävä elintarvike. Extra-neitsytoliiviöljyn (kylmäpuristetun oliiviöljyn, jonka lämpötila ei missään tuotantovaiheen aikana saa nousta yli 27 asteen) on todettu ehkäisevän sepelvaltimotauteja, auttavan rasvan kolesterolien sekä verenpaineen tasapainottamisessa. Samantapaisia vaikutuksia on myös eräillä muilla kasviöljyillä, ja näiden paremmuudesta kiistellään. Oliiviöljyssä ei kuitenkaan ole juuri lainkaan tärkeitä Omega-3-rasvahappoja toisin kuin mm. rypsiöljyssä. Oliiviöljyn kulutus Yhdysvalloissa Yhdysvallat kuluttaa maailman oliiviöljytuotannosta kahdeksan prosenttia, vaikka siellä ei öljyä merkittävässä määrin tuotetakaan. |
.
|
Kuvat: http://commons.wikimedia.org/wiki/Olive
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oliivi%C3%B6ljy